5.2.1988

Kanne Hartolan kihlakunnanoikeudessa

A on 30.7.1985 Rakennusliike Kaipiainen Oy:lle tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että hän oli ollut yhtiön palveluksessa työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa 14.5.1984 alkaen kirvesmiehenä Hartolassa. Työnantaja oli kuitenkin 16.11.1984 purkanut hänen työsopimuksensa päättymään heti ilman irtisanomisaikaa. Hänen viimeinen tuntipalkkansa oli ollut 24 markkaa.

A on katsonut, ettei hänen työnantajallaan ollut ollut työsopimuslaissa edellytettyä tärkeää syytä työsopimuksen purkamiseen. Tämän vuoksi ja kun työsopimusta irtisanottaessa olisi työsopimuslain mukaan tullut noudattaa yhden kuukauden irtisanomisaikaa, hän oli oikeutettu irtisanomisajan palkkana saamaan palkan yhdeltä kuukaudelta.

A:n työsuhteen vähimmäisehtoina olisi tullut noudattaa rakennusalan työehtosopimusta, joka oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentin mukainen niin sanottu yleissitova työehtosopimus. Tämän työehtosopimuksen mukaan työnantaja oli velvollinen maksamaan työntekijälle lomakorvausta 13,5 prosenttia palkan määrästä.

Sen vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle, paitsi odotusajan palkkaa, 17.11. ja 16.12.1984 väliselta ajalta eli 21 työssäolopäivän veroiselta päivältä irtisanomisajan palkkana 4.032 markkaa ja lomakorvauksena 544 markkaa 30 penniä eli yhteensä 4.576 markkaa 30 penniä 16 prosentin korkoineen 16.12.1984 lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin korkoineen kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien.

Kihlakunnanoikeuden päätös 15.10.1985

Kihlakunnanoikeus, jossa yhtiö oli vastustanut kannetta ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, on lausunut A:n väittäneen työsuhteensa päättyneen sen vuoksi, että rakennuttaja oli purkanut yhtiön kanssa tekemänsä urakkasopimuksen. Yhtiö puolestaan oli väittänyt, että työntekijät palkattiin yhtiössä aina yhtä työkohdetta varten määräaikaisin työsopimuksin. Muuta selvitystä asiassa ei ollut esitetty. Näin ollen kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A:n työsopimus yhtiössä oli ollut toistaiseksi voimassa oleva. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 1.500 markalla.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 22.4.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on lausunut, että työsopimuslain 2 §:n 1 momentin mukaan työsopimus voitiin tehdä määräajaksi tai olemaan voimassa toistaiseksi. Sopimusta oli pidettävä määräajaksi tehtynä myös silloin, kun oli sovittu määrätystä työstä tai työsuhteen kestämisaika muutoin kävi ilmi sopimuksen tarkoituksesta.

Rakennusalalla oli työn laadun vuoksi yleistä, että työntekijät otettiin määrätyn työn tekemistä varten. Työsuhteen oli tarkoitus kestää vain rakennuskohteen rakentamisaika. Tämä käytäntö oli yleistä pienissä rakennusliikkeissä, jotka rakensivat yhtä kohdetta kerrallaan varsinkin, jos niiden rakennuskohteet sijaitsivat kaukana toisistaan.

Jutussa oli ilmennyt, että yhtiö oli pieni rakennusliike, joka oli rakentanut yhtä kohdetta kerrallaan ja jonka rakennuskohteet olivat sijainneet eri paikkakunnilla. Hartolalainen A oli otettu työhön, kun rakennusliike oli aloittanut kysymyksessä olevan kohteen rakentamisen Hartolassa. Syynä A:n työsuhteen päättymiseen oli ollut, että rakennusliikkeen työt työmaalla olivat päättyneet. Rakennusliikkeen seuraava rakennuskohde oli aloitettu Lahdessa huhtikuussa 1985.

A oli väittänyt, ettei työsuhteen määräaikaisuudesta ollut sovittu. A oli korostanut työnantajan näyttövelvollisuutta tämän suhteen. Sen sijaan A ei ollut esittänyt syitä, miksi hänen kohdallaan olisi poikettu rakennusalalla ja erityisesti pienissä rakennusliikkeissä yleisesti noudatettavasta käytännöstä.

Hovioikeus on työsopimuksen tarkoituksesta esitetyn selvityksen perusteella katsonut, että A oli otettu yhtiön palvelukseen kysymyksessä olevan rakennuskohteen valmistuessa päättyvään työsuhteeseen.

A oli myös tuonut esille sen, ettei töiden päättyminen ollut johtunut etukäteen tiedossa olleesta rakennuksen valmistumisesta, vaan muusta ennalta-arvaamattomasta syystä.

A:n ilmoituksen mukaan syynä rakennusliikkeen töiden päättymiseen Hartolassa oli ollut, että rakennuttaja oli purkanut rakennusurakkasopimuksen. Yhtiön edustajan ilmoituksen mukaan rakennusurakkasopimuksen purkamisesta oli tehty sopimus. Kun purkamisen syystä ei ollut esitetty mitään selvitystä, hovioikeus on katsonut, että töiden päättymisen syy vastasi rakennuksen valmistumista.

Edellä mainituilla perusteilla A:lla ei ollut oikeutta irtisanomisajan palkkaan ja lomakorvaukseen.

Sen vuoksi hovioikeus, samalla kun yhtiö on velvoitettu suorittamaan A:lle odotusajan palkkana 1.152 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.7.1985 lukien ja A on vapautettu korvaamasta yhtiön oikeudenkäyntikuluja, on jättänyt asian irtisanomisajan palkan ja lomakorvauksen osalta kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Yhtiö on velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut jutussa 3.000 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Käsittelyratkaisu

Yhtiön vastauksessaan esittämät vaatimukset hovioikeuden tuomion muuttamisesta jätetään tutkimatta, koska yhtiö ei ole määräajassa pyytänyt valituslupaa ja hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon.

Pääasiaratkaisu

Perustelut

A on otettu yhtiön palvelukseen kysymyksessä olevan rakennuskohteen valmistuessa päättyvään määräaikaiseen työsuhteeseen. Työt ovat kuitenkin päättyneet ennen rakennuskohteen valmistumista ja A:n työsopimus on tämän vuoksi purettu.

Töiden päättymisen syynä on asianosaisten ilmoitusten mukaan ollut, että rakennusurakkasopimus purkautui. Tämä ei ole ollut työsopimuslain 43 §:n 1 momentin mukainen tärkeä syy työsopimuksen purkamiseen. Yhtiön on siten maksettava A:lle tämän vaatima irtisanomisajan palkka lomakorvauksineen.

Koska yhtiö on hävinnyt jutun Korkeimmassa oikeudessa, tulee sen korvata A:n kulut täällä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että Rakennusliike Kaipiainen Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle vaadittu irtisanomisajan palkka 4.032 markkaa ja lomakorvaus 544 markkaa 30 penniä eli yhteensä 4.576 markkaa 30 penniä 16 prosentin korkoineen 16.12.1984 lukien. Odotusajan palkan ja alempien oikeuksien osalta tuomitun oikeudenkäyntikulujen korvauksen osalta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Yhtiö velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 1.500 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.